Ajankohtaista


19.heinäkuuta 2020
Nimrithille on luotu oma Discord -kanava. c:




Nimrithin kaupunki kuhisee elämää erilaisista lähtökohdista ja sen ympärille kietoutuu niin monenlaista tarinaa kuin on kulkijaakin. Astumalla heidän saappaisiinsa voit tuntea arjen ylä- ja alamäet, jännittävät ihmissuhdedraamat sekä sykähdyttävän romantiikan.

Muodonmuuttajat janoavat parempaa asemaa, puolijumalat pitävät tiukasti kiinni oikeuksistaan ja ihmiset nauttivat arvostetuimman lajin tittelistä. Ja vaikka säädyt on lakkautettu jo vuosikymmeniä sitten, eriarvoisuus kytee yhä kansalaisten mielissä. Arvomaailmojen välinen kuilu sukupolvien välillä on syvenemässä ja oman paikkansa löytämisestä on tullut elämän mittainen haaste. Parhaiten pärjäävät he, keillä on valtaa ja rahaa, ja ketkä pelaavat korttinsa oikein seurapiirielämän pyörteissä, joiden tahdissa vain viekkaimmat selviytyvät. Jäljelle jäävät kamppailevat rippeistä.

Pakkaa sekoittavat myös enkelit, demonit ja jumalat, joiden leikkikenttänä Maan lisäksi toimivat Taivas ja Manala. Asetelmaa kiristävät maailmojen välistä tasapainoa horjuttavat tapahtumat sekä luottamuspula ylijumaliin. Lisämaustetta peliin tuovat murroksessa olevat uskomukset, sota ja kamppailu kostoa hautovan puolijumalan kukistamiseksi.

1800-lukua peilaava maailma tarjoaa pelaajilleen kutkuttelevat lähtökohdat mieleenpainuviin suhde- ja juonikuvioihin, mutta myös mahdollisuuden osallistua laajempaan pääjuoneen.

Oletko valmis hyppäämään mukaan?

Nimrith sopii niin kokeneille kuin aloitteleville pelaajille.
Suositusikäraja on K-18.


Sivut päivitetty viimeksi 24. elokuuta 2020.



Ajankohtaista


19. heinäkuuta 2020
Nimrithille on luotu oma Discord -kanava. c: